






takaisin alkuun
|

Yhdistyksen säännöt
1 §
Yhdistyksen nimi on Kolmperän asukasyhdistys ry. ja kotipaikka
Espoon kaupunki
2 §
Yhdistyksen tarkoituksena on toimia Kolmperän alueella asuvien
yhdyssiteenä, edunvalvojana ja viihtyvyyden lisääjänä huolehtimalla
erilaisista aluetta tai asumista koskevista asioista.
3 §
Jäseneksi yhdistykseen pääsee jokainen Kolmperän alueella vakituisesti tai
vapaa-aikanaan asuva, jonka yhdistyksen hallitus hyväksyy jäseneksi.
4 §
Jäsen voi erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti
yhdistyksen kokouksessa. Hallitus voi erottaa jäsenen mikäli
jäsenedellytykset eivät enää täyty. Jäsen katsotaan eronneeksi myös,
mikäli hän on jättänyt maksamatta kaksi vuosimaksua.
5 §
Yhdistyksen jokaisen jäsenen on suoritettava yhdistykselle
vuosimaksu, jonka suuruus päätetään vuosikokouksessa.
Yhdistyksen hallitus pitää luetteloa yhdistyksen jäsenistä.
6 §
Yhdistyksen asioita hoitaa vuosi kerrallaan valittava hallitus,
johon kuuluu vähintään kolme ja enintään viisi jäsentä. Hallitus valitsee
keskuudestaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja taloudenhoitajan sekä
tarvittaessa sihteerin.
7 §
Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja yksin tai
kaksi hallituksen jäsentä yhdessä.
Hallituksella on oikeus antaa yhdistyksen nimenkirjoitusoikeus kolmannelle
tarvittaessa.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen ollessaan estynyt
varapuheenjohtajan kutsusta ja johdolla. Hallitus on päätösvaltainen kun
puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja on paikalla ja kokouksessa on yhteensä
yli puolet hallituksen jäsenistä.
8 §
Yhdistyksen tilikausi on 1.4. – 31.3.
Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen toimintakertomus on
annettava tilintarkastajalle vähintään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta
ja tilintarkastajan on annettava kirjallinen lausuntonsa hallitukselle
kahden viikon kuluessa.
9 §
Yhdistyksen varsinainen kokous pidetään toukokuussa tai kesäkuussa
ja muita kokouksia pidetään, mikäli hallitus katsoo sen tarpeelliseksi.
Kutsu yhdistyksen kokoukseen on julkaistava Kolmperässä julkisella
ilmoitustaululla vähintään 7 päivää ennen kokousta.
10 §
Yhdistyksen varsinaisessa kokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1.
Esitetään toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto.
2.
Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä
hallitukselle.
3.
Vahvistetaan alkaneen tilikauden toimintasuunnitelma.
4.
Päätetään jäsenmaksun suuruudesta.
5.
Valitaan hallituksen jäsenet.
6.
Valitaan tilintarkastaja ja varatilintarkastaja.
7.
Käsitellään muita esiin tulevia asioita.
11 §
Jäsenmaksuista, avustuksista, lahjoituksista tai muilla tavoin kertyvät
varat yhdistys käyttää toimintansa rahoittamiseen ja tarkoitusperiensä
toteuttamiseen.
12 §
Jos yhdistys purkautuu tai lakkautetaan käytetään yhdistyksen varat
hallituksen päättämällä tavalla alueen asukkaiden viihtyvyyden
lisäämiseksi.
13 §
Muilta osin noudatetaan yhdistyslain säännöksiä.
sivua päivitetty viimeksi
12.08.2003
|